BERNINPAIMENKOIRA
Berninpaimenkoira on tunnettu ja suosittu rotu lähes kaikkialla maailmassa, Suomessa rekisteröidään vuosittain noin 400 pentua. Rotuyhdistys sveitsinpaimenkoirille on perustettu vuonna 1965, jäsenmäärä 2003 vuonna oli noin 1200 jäsentä. Jalostusasioita yhdistyksessä berninpaimenkoirien osalta hoitaa berninpaimenkoirien jalostustoimikunta, joka valitaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan, jäseniä yleensä 3 kpl. Suomalaisten berninpaimenkoirien populaatiokoko tulisi pyrkiä pitämään mahdollisimman laajana. Sukusiitosastetta rodulle ei ole laskettu, mutta tilastojen perusteella maassamme esiintyy yksittäisten uroksien liikakäyttöä, tällä hetkellä uroksella saisi olla enintään 80 jälkeläistä. Jälkeläisarvostelua ei juurikaan tehdä. Luonteiden osalta ei berninpaimenkoirissa ole suuria ongelmia, mutta kasvattajien toivotaan kiinnittävän asiaan jalostusvalinnoissaan entistä korostetummin huomiota. Rotujärjestö on osaltaan lisännyt asiasta informaatiota sekä järjestämällä oman luonnetestitilaisuuden ja jalostustarkastuksia. Luonnetestattuja bernejä vuosina 1988- 2003 oli kaikkiaan 73 kpl, jalostustarkastettuja 10-20 kpl vuosittain. PEVISA-ohjelmaan sisällytetyt sairaudet ovat lonkkanivelen kasvuhäiriö (HD) sekä kyynärnivelen kasvuhäiriö, A-B-lonkkaisten koirien osuus kuvatuista on ollut 50 prosentin luokkaa, kyynärnivelissä terveiden osuus 60 % tai jopa ylikin. Rekisteröidyistä pennuista noin puolet kuvataan virallisesti. PEVISA-määräysten mukaan E-lonkkaisten ja/tai 3-kyynärnivelisten koirien jalostuskäyttö ei ole sallittua. Lonkkakuvauspakko on astui voimaan vuonna 1991, kyynärnivelkuvauspakko 1994, jolloin myös E1 ja E2- lonkkaisten koirien jalostuskäyttö kiellettiin. Vuonna 2000 kiellettiin 3-asteen kyynärniveltuloksen omaavien koirien jalostuskäyttö. Ensimmäisen BLUP-indeksit rodulle saatiin käyttöön vuonna 2003. Pelkät kuvaustulosvaatimukset eivät ole rodun tilannetta juurikaan edistäneet HD:n ja ED:n osalta, tulevaisuudessa kasvattajilta toivotaan entistä tiukempaa seulaa D-lonkkaisten ja 2-kyynärnivelisten koirien jalostuskäyttöön, myös BLUP-indeksit toivotaan otettavan jalostustyön avuksi. Kompensaatiosuositusta kuvaustuloksien /BLUPindeksien osalta toivotaan noudatettavan. Kasvattajilta edellytetään myös Suomen Kennelliiton ja rotujärjestön määräyksien ja suosituksien tuntemusta ja noudattamista. Suomessa berninpaimenkoirilla todetuista muista merkittävistä sairauksista syöpä/kasvainsairaudet ovat yleisimpiä. Berninpaimenkoirien tyypillisin syöpätyyppi on histiosytoosit, joita pidetään maailmalla rodun tärkeimpänä terveyskysymyksenä. Kuolinsyykyselyn avulla pyritään selvittämään suomalaisten koirien kuolinsyitä ja keski-ikää. Rodun keski-ikä Suomessa on 7,4 vuotta. Rodussa esiintyy myös muita tuki- ja liikuntaelinsairauksia (etenkin polven ristisidevaurioita), vähäisessä määrin immunologisia sairauksia, kilpirauhasen vajaatoimintaa, munuais- ja maksavikoja, synnytysvaikeuksia ja eturauhasongelmia. Lisäksi esiintyy jonkin verran purentavirheitä ja hammaspuutoksia, synnynnäisiä häntämutkia sekä napatyriä ja kivesvikoja. Maailmalla on todettu myös muita sairauksia berneillä, mutta Suomessa niitä ei vielä ole varmasti diagnosoitu. Ulkomuodollisesti rotu on mennyt eteenpäin. Tällä hetkellä suurimmat ulkomuodolliset ja rakenteelliset ongelmat liittyvät etuosien rakenteisiin ja -liikkeisiin, pienentyvään kokoon sekä virheellisesti rullalle kiertyviin häntiin. Kuitenkin voidaan todeta, että ulkomuodollisesti suomalaiset koirat ovat tyypiltään huippuluokkaa ja pärjäävät näyttelykehissä myös maailmalla erinomaisesti ja Suomesta viedään vuosittain useita pentuja ulkomaille. Näyttelyissä berninpaimenkoiraväki käy ahkerasti. Myös ryhmäkilpailuissa ja jopa BIS-kehissä berninpaimenkoirat on noteerattu korkealle. Rodun vahvuuksina nähdään riittävän suuri jalostuspopulaatio ja kansainvälinen yhteistyö, uhkina rodun suuri suosio sekä matadorijalostus. Rotujärjestön ja jalostustoimikunnan tehtävänä on valvoa, että rotu kehittyy toivottuun suuntaan ja uusia riskejä/uhkia ei pääse muodostumaan. Valistus, tiedon jako ja tieto-taidon lisääminen ovat tärkeää rotujärjestötyössä. Suuria pullonkauloja ei tällä hetkellä ole rodussa ja toivottavasti niitä ei tulevaisuudessakaan pääse syntymään. Tarvittaessa PEVISA-ehtoja tarkistetaan ja kasvattajia ohjeistetaan uudelleen rotujärjestön toimesta.
Rodun synty Berninpaimenkoira on kotoisin Sveitsistä. Alkujaan sitä on käytetty vetokoirana, pihavahtina sekä apuna karjanpaimennuksessa, nykyään se on pääasiassa perhe- ja seurakoirana, mutta lisääntyvässä määrin myös monikäyttöisenä harrastuskoirana. Alun perin berninpaimenkoiraa on käytetty vetokoirana. Talonpojat valjastivat berninpaimenkoiran vetämään kärryjä, joissa he kuljettivat tuotteitaan torille myytäväksi. Berninpaimenkoiraa käytettiin myös avuksi karjanpaimennuksessa sekä pihojen vahtikoirana. Kun koiria ei enää tarvittu käyttöön alkoivat ne vähentyä. Sukupuuttoon kuolemiselta rodun pelasti Bernin alueelta kotoisin oleva kauppias Franz Schertenleib. Vuodesta 1892 alkaen hän osti kaikki löytämänsä, jokseenkin tyypilliset yksilöt. Rotu esitettiin ensimmäistä kertaa Bernin näyttelyssä vuonna 1904 nimellä Dürrbächler. Tällöin otettiin ensimmäiset neljä koiraa SHSB-rekisteriin. Koirat herättivät ansaittua huomiota ja rodulle perustettiin yhdistys burgdorfilaisen kasvattajaryhmittymän aloitteesta vuonna 1907. Vuotta myöhemmin nimeksi muutettiin Berner Sennenhund. Tunnettu koiratieteilijä, professori Albert Heim tapasi rodun ensi kertaa Bernissä v. 1904 perehtyen sen ominaisuuksiin ja tuottaen kirjallisia kuvauksia rodusta. Luzernissa v. 1907 Heim arvosteli berninpaimenkoirat ensi kertaa. Tästä eteenpäin hän ohjasi jalostusta ja sen tavoitteidenasettelua yhteistyössä bernikasvattajien kanssa varsin kestävään suuntaan. Hänen berninpaimenkoiran jalostukselle viitoittamaansa tietä pidetään vielä tänäkin päivänä kasvatustyön ohjenuorana. Nykyinen käyttötarkoitus Berninpaimenkoiran nykyinen käyttötarkoitus on pääasiassa perhe- ja seurakoirana, mutta lisääntyvässä määrin myös monikäyttöisenä harrastuskoirana. Vuonna 1995 berninpaimenkoirat saivat kilpailuoikeudet palveluskoirakokeisiin, sekä oikeuden saavuttaa käyttövalion arvon. Tuloksia on saavutettu myös mm. palvelusja pelastuskoirakokeista, vesipelastuskokeista sekä agilitystä. Kanta muissa maissa Berninpaimenkoira on tunnettu rotu kaikkialla Euroopassa sekä Pohjois-Amerikassa, Australiassa, Uudessa Seelannissa ja jopa Japanissa. Rodun kotimaassa Sveitsissä rekisteröidään vuosittain 700-800 pentua. Rotu on myös hyvin yleinen Saksassa, jossa päästään samoihin rekisteröintilukuihin Sveitsin kanssa. Pohjoismaista rotu on yleisin Ruotsissa, jossa rekisteröidään 500-600 pentua vuosittain, Suomessa nelisensataa ja Norjassa ja Tanskassa parin sadan pennun verran. Sveitsi on lähes kaikkien koirien alkulähteenä koirien nykyisestä kotimaasta riippumatta, mutta maailmanlaajuisesti koirakanta on laaja ja geneettistä vaihtelua on mahdollista löytää. Kansainvälinen jalostusyhteistyö on mittavaa eri maiden välillä mm. yhteisien jalostussymposiumien avulla. Suomen kanta Ensimmäiset bernit tulivat Suomeen vuonna 1950 Sveitsistä. Jo ensimmäiset berninpaimenkoirat herättivät suurta kiinnostusta. Kanta on laajentunut vuosi vuodelta yhä suuremmaksi kotimaisen kasvatuksen ja tuontien ansiosta. Suomessa rekisteröidään nykyään vuosittain n. 400 pentua. Rodun suosio Suomessa on kasvanut nopeasti ja rotu onkin kahdenkymmenen yleisimmän rodun joukossa maassamme. (LÄHDE: SUOMEN SVEITSINPAIMENKOIRAT RY)
ROTUMÄÄRITELMÄ:
(LÄHDE: Suomen Kennelliitto-Finska Kennelklubben ry(BERNINPAIMENKOIRA (BERNER SENNENHUND) Alkuperämaa: Sveitsi KÄYTTÖTARKOITUS: Alunperin vahti-, karjanajo- ja vetokoira Bernin kantoninmaatiloilla, nykyisin myös seurakoira sekä monikäyttöinen työkoira.FCI:N LUOKITUS: Ryhmä 2 pinseri ja snautserityyppiset, molossityyppiset sekä sveitsinpaimenkoirat, alaryhmä 3 sveitsinpaimenkoirat; käyttökoetulosta ei vaadita.LYHYT HISTORIAOSUUS: Berninpaimenkoira on alkuperältään vanha maatilojen koira, jota pidettiin vahti-, veto- ja karjanajokoirana alppialueiden tuntumassa ja Bernin ympäristössä osissa Keskimaata. Tätä pitkäkarvaista, kolmiväristä pihakoiraa tavattiin erityisen runsaasti Bernin kantonin Riggisbergissä, jossa sijaitsevan Dürrbachin pikkukylän ja majatalon mukaan se sai alkuperäisen nimensä "Dürrbächler". Tämänkaltaisia koiria esitettiin näyttelyissä jo vuosina 1902, 1904 ja 1907, joiden jälkeen marraskuussa 1907 muutamat Burgdorfista kotoisin olevat koirankasvattajat lyöttäytyivät yhteen jalostaakseen puhdasrotuisia "Dürrbächlereitä". He perustivat "Schweitzerischen Dürrbach-Klub":in ja laativat rotukuvauksen. Vuonna 1910 Burgdorfin näyttelyssä esitettiin jo 107 lähiseudun useiden talonpoikien tuomaa dürrbachinkoiraa. Siitä lähtien rotu, nyt "Berner Sennenhund", sai muiden sveitsinpaimenkoirien ohella nopeasti harrastajia koko Sveitsistä ja pian myös naapurimaasta Saksasta. Nykyään berninpaimenkoira on ihastuttavan kolmivärisyytensä ja sopeutuvaisuutensa vuoksi tunnettu ja rakastettu perhekoira koko maailmassa.
YLEISVAIKUTELMA: Pitkäkarvainen, kolmivärinen, keskikokoa suurempi, voimakas ja liikkuvainen käyttökoira, joka on vahvaraajainen, sopusuhtainen ja tasapainoinen. TÄRKEITÄ MITTASUHTEITA: Säkäkorkeuden suhde olkanivelestä istuinluun kärkeen mitattuun rungon pituuteen on noin 9 : 10; mieluummin tanakka kuin pitkä. Ihanteellinen säkäkorkeuden suhde rinnan syvyyteen on 2 : 1. KÄYTTÄYTYMINEN / LUONNE: Varma, tarkkaavainen, valpas ja peloton jokapäiväisissä tilanteissa. Hyväntahtoinen ja uskollinen tuttujen ihmisten seurassa, itsevarma ja ystävällinen vieraita kohtaan. Temperamentiltaan kohtuullinen, helppo kouluttaa. PÄÄ: Voimakas ja kooltaan sopusoinnussa yleisvaikutelmaan nähden, ei liian raskas. KALLO-OSA: Sivusta ja edestä katsottuna hieman kaareva. Otsauurre on vähäinen. OTSAPENGER: Selvä, ei kuitenkaan liikaa korostunut. KIRSU: Musta. KUONO-OSA: Voimakas ja keskipitkä, kuononselkä on suora. HUULET: Tiiviit ja mustat. HAMPAAT / PURENTA: Täysihampainen ja voimakas leikkaava purenta (M3- hampaita ei oteta huomioon). Tasapurenta sallitaan. SILMÄT: Tummanruskeat ja mantelinmuotoiset, eivät liian syvällä sijaitsevat eivätkä ulkonevat. Silmäluomet ovat tiiviit, löysyys on virhe. KORVAT: Riippuvat, keskikokoiset, ylös kiinnittyneet, kolmionmuotoiset ja kärjestään hieman pyöristyneet. Lepotilassa korvat riippuvat litteinä, tarkkaavaisen koiran korvien tyven takaosa kohoaa ja etureuna pysyy päänmyötäisenä. KAULA: Voimakas, lihaksikas ja keskipitkä. RUNKO YLÄLINJA: Kaulasta säkään tasapainoisesti ja loivasti laskeva, sen jälkeen vaakasuora. SELKÄ: Kiinteä ja vaakasuora. LANNE: Leveä ja voimakas, ylhäältä katsottuna hieman rintakehää ja lantiota kapeampi. LANTIO: Hieman pyöristyvä. RINTAKEHÄ: Leveä ja syvä, kyynärpäihin ulottuva, mahdollisimman pitkä ja poikkileikkaukseltaan leveä soikio. Eturinta on selvästi erottuva. VATSALINJA: Rintakehästä takaosaa kohti loivasti kohoava. Ryhmä: 2 FCI:n numero: 45 Hyväksytty: FCI 5.5.2003 SKL-FKK 13.3.2004 HÄNTÄ: Tuuhea ja vähintään kintereisiin ulottuva. Koiran ollessa rauhallinenhäntä riippuu, liikkeessä se on selkälinjan tasolla tai hieman sen yläpuolella. RAAJAT: Vahvaluustoiset. ETURAAJAT YLEISVAIKUTELMA: Eturaajat ovat edestä katsottuna suorat, yhdensuuntaisetja melko leveäasentoiset. LAVAT: Vahvat, pitkät, viistot, kiinteät, ja lihaksikkaat; lavan ja olkavarren välinen kulmaus ei ole liian tylppä. OLKAVARRET: Pitkät ja viistot. KYYNÄRPÄÄT: Tiiviisti rungonmyötäiset, eivät sisään- eivätkä ulospäin kiertyneet. KYYNÄRVARRET: Vahvat ja suorat. VÄLIKÄMMENET: Sivulta katsottuna lähes pystysuorat ja kiinteät, edestä katsottuna kyynärvarren suora jatke. KÄPÄLÄT: Lyhyet ja pyöreähköt, eivät sisään- eivätkä ulospäin kääntyneet. Varpaat ovat tiiviisti yhdessä ja hyvin kaareutuneet. TAKARAAJAT YLEISVAIKUTELMA: Takaraajat ovat takaa katsottuna suorat ja yhdensuuntaiset,eivät liian lähellä toisiaan. REIDET: Pitkät, leveät, voimakkaat ja lihaksikkaat. POLVET: Kohtalaisesti kulmautuneet. SÄÄRET: Pitkät ja selvästi viistot. KINTEREET: Voimakkaat ja hyvin kulmautuneet. VÄLIJALAT: Lähes pystysuorat. Kannukset tulee poistaa (lukuun ottamatta maita, joissa kannusten poistoleikkaus on laissa kielletty). KÄPÄLÄT: Hieman vähemmän kaareutuneet kuin etukäpälät, eivät sisään- eivätkä ulospäin kääntyneet. LIIKKEET: Kaikissa askellajeissa maatavoittavat ja tasapainoiset. Pitkä, vapaa askel ja hyvä takaraajan työntö. Ravissa liikkeet ovat edestä ja takaa katsottuna suoralinjaiset. KARVA: Pitkää ja kiiltävää, suoraa tai hieman laineikasta. VÄRI: Syvän musta perusväri, jossa täyteläisen punaruskeat merkit poskissa, silmien yläpuolella, kaikissa raajoissa ja rinnassa sekä valkoiset merkit seuraavasti: - puhtaan valkoinen symmetrinen väritys päässä: läsi leviää kuonon molemmin puolin kirsua kohti, sen ei tulisi ulottua silmien yläpuolella oleviin merkkeihin, valkoisen kuonovärityksen ei tulisi ulottua yli suupielien - valkoinen, kohtalaisen leveä yhtenäinen värimerkki leuan alta rintaan - toivottavia ovat valkoiset käpälät ja hännänpää - sallittuja ovat pieni valkoinen niskaläiskä ja hieman valkoista peräaukon ympärillä. KOKO SÄKÄKORKEUS: Urokset 64 - 70 cm, ihanne 66 - 68 cm, nartut 58 - 66 cm,ihanne 60 - 63 cm. VIRHEET: Kaikki poikkeamat edellämainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen. - epävarma käytös - kevyt luusto - epäsäännölliset etuhampaat, edellyttäen että purenta on oikea - muun hampaan kuin kahden P1 hampaan (1. välihampaan) puuttuminen KARVAPEITE: selvästi kihartuva karva VIRHEET KARVAPEITTEESSÄ: - puutteellinen valkoinen väritys päässä - liian leveä läsi ja/tai valkoinen väri kuonossa ylittää selvästi suupielen - valkoinen kaulus - suuri valkoinen niskaläikkä (läpimitta yli 6 cm) - liikaa valkoista peräaukon ympärillä (läpimitta yli 6 cm) - eturaajan valkoinen väri ylittää selvästi välikämmenen keskikohdan (saapas) - häiritsevän epäsymmetriset merkit päässä ja/tai rinnassa - mustia läikkiä tai juovia rinnan valkoisessa värissä - epäpuhdas valkoinen (seassa voimakkaita pigmenttiläikkiä) - ruskea tai punainen vivahde mustassa perusvärissä. HYLKÄÄVÄT VIRHEET: - aggressiivisuus, hermostuneisuus ja selvä arkuus- halkinainen kirsu - ylä-, ala- tai ristipurenta - toinen tai molemmat silmät siniset (herasilmä) - sisään tai ulos kiertyneet silmäluomet (entropium tai ektropium) - rullautunut häntä, koukkuhäntä - lyhyt tai karkea karva - puutteellinen kolmivärisyys - muu kuin musta perusväri. Vihaisuus ja sairaalloiset piirteet ovat hylkääviä virheitä. HUOM: Uroksilla tulee olla kaksi täysin kivespussiin laskeutunutta normaalisti kehittynyttä kivestä.
|
